Satu Rautavalta on nimitetty uudeksi Pimatic Oy:n toimitusjohtajaksi

Dacke Industri on nimittänyt Pimatic Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi Satu Rautavallan 1.4.2023 alkaen.

Samassa yhteydessä Pimaticin väistyvä toimitusjohtaja ja nykyinen Dacke Industrin pneumatiikan ja sähkömekaniikan divisioonan johtaja Mika Virtanen ottaa Pimaticin hallituksen puheenjohtajan vastuun Dacke Industrin toimitusjohtaja Lars Frediniltä.

 

Satu on toiminut yli kymmenen vuoden ajan johtavissa tehtävissä niin toimitusjohtajana kuin operatiivisena johtajana eri toimialoilla, mm. hydrauliikan, suunnittelun, robotiikan ja automaation, tukkukaupan sekä vähittäiskauppaverkoston parissa. Hänellä on pitkä kokemus valmistavassa teollisuudessa, ja 25 vuoden työkokemus myynti- ja johtotehtävistä. Satu siirtyy Pimaticille Länsihydro Oy:stä, jossa hän on toiminut toimitusjohtajana. Yritys valmistaa hydraulisylintereitä, ja tarjoaa monipuolisia palveluita kattaen hydrauliikkalaitteiden valmistuksen, huollon ja konepajapalvelut.

 

Satu Rautavalta kommentoi nimitystään: “Olen innoissani päästessäni työskentelemään Pimaticilla tiiviissä yhteistyössä Pimaticin ammattitaitoisen henkilökunnan ja asiakkaiden kanssa. Odotan innolla, että voimme kehittää Pimaticia edelleen johtavana soveltavan pneumatiikan ratkaisujen toimittajana.”

 

Pimaticin nykyinen toimitusjohtaja ja tuleva hallituksen puheenjohtaja Mika Virtanen jatkaa: “Toivotan Satun lämpimästi tervetulleeksi Pimaticin toimitusjohtajaksi. Satu tuo yritykseen vahvaa teollisuus- ja automaatio-osaamista. Hänen kokemuksensa avulla yritys ottaa seuraavat askeleet kasvuun ja hän tulee tiimin kanssa kehittämään yritystä kohti Suomen parasta työpaikkaa. Tämä muutos on erinomainen askel yrityksen tulevalla matkalla, ja olen innoissani saadessani olla mukana tässä matkassa Pimatic Oy:n hallituksen puheenjohtajana. Muutos mahdollistaa myös keskittymiseni aiempaa enemmän Dacke Industrin pneumatiikan ja sähkömekaniikan divisioonan johtamiseen.”

 

”Olemme todella kiitollisia kaikesta siitä hyvästä työstä, jonka Mika on tehnyt toimitusjohtajana rakentaessaan Pimaticista ammattimaisen yrityksen, jolla on hieno uusi kulttuuri. Mika varmistaa sujuvan tiedonsiirron Satulle ja voi sen jälkeen siirtyä hallituksen puheenjohtajan tehtävään ja marraskuusta 2022 aloittaneen divisioonan johtamiseen. Satu on lämpimästi tervetullut ja oikea henkilö jatkamaan Pimaticin vahvaa kasvua ja selkeää strategiaa.” kommentoi Lars Fredin, Dacke Industri konsernin toimitusjohtaja ja Pimaticin hallituksen nykyinen puheenjohtaja.